Ensikseen (vai pitäskö sanoo toisekseen, onhan tää vasta toinen kerta kun kirjotan samaa postausta, kiitos työkone ja kaikki sen ihanat rajotukset ja varotukset?), kadehdittava toi mun postaustahti eikö?

Iso kiitos kaikille ensimmäisen postauksen 9 kommentoijalle (vaikka 2 teistä taisikin olla jotai superspam-botteja..), kiva kuulla että kiinnostaa, ehkäpä neiti näppärä sais aikaseks postailla useemmin ku puolen vuoden välein, miten ois?

Heti aluks pakko hehkuttaa, Natasha Bedingfield ja Soulmate. Jos et oo kuunnellu, kuuntele. Jos oot kuullu, oot varmasti mun kanssa samaa mieltä että siin kappaleessa on kiteytettynä sinkkunaisen sydämen perimmäinen kysymys. Tämähän tuli mieleeni ainoastaan siksi että (kerrankin!!) sain täältä bunkkerin seinien läpi kuulumaan Voicen, ja mölytoosa päätti ilahduttaa mun yövuoroani flashbackillä joka vei mut elämääni kolme vuotta aikasemmin. Jos mulla olis sillon ollu kyseinen kappale C-kasetilla, olisin todennäkösesti kuunnellu sen nauhan puhki. Ilmeisesti Voice on muutenkin päättänyt että tänä yönä eletään musiikin tarjoamissa muisteloissa.

Olen tällä hetkellä siis töissä ja täällä ei yleensä kuulu kuin ISKELMÄradio.. Ei sillä että olis mitään iskelmää vastaan, mutta kun kuuntelet viis yötä ulkomaalaisia iskelmiä tuolta 50 vuoden takaa, ei aamusin paljoo hymyilytä. (Eipä silläkään et huomenaamulla hymyilyttäis, kun painellaan piskin kanssa pakkaseen.) Nyt joka tapauksessa toimii Voice, ja se kiusaa ja ilahduttaa mua musa-fläsäreillä. Musiikki on aina ollu mulle tosi tärkee juttu, ja yhdistän biisejä muistoihin; ihmisiin, tapahtumiin, fiiliksiin ja ajatuksiin. Ennen kaikkea biisit yhdistyy ihmissuhteisiin. Esimerkiks jokaisen enemmän tai vähemmän vakavan parisuhteen muistan nimenomaan biisien avulla. Mitkä soi sillon baarissa siihen aikaan kun alettiin seurusteleen, mitkä oli sen toisen sillosia lempibiisejä, mitä mä ajattelin sillon kun istuin meidän vuokratun omakotitalon edustalla rappusilla, tuijotin ikkunasta ulos puskevaa lämmintä valoa kun olin just saapunu töistä kotipihaan, kello lähenee puoltayötä ja jäin vielä polttaan sen yhen tupakan ja soittimesta kuuluu Rihannan Unfaithful. Kuinka paljon mä sillon rakastin. On se jännä. Onneks biiseistä tulee myös hyviä ja rakkaita muistojakin mieleen. Uskallan väittää että kaikilla meillä on se yks biisi, jonka alkaessa soimaan tulee mieleen kesä, frendit, auringon tuoksu tukassa ja pisamat poskipäillä. Vapaus, ajattomuus ja tunne siitä kuinka maailma on avoinna just mulle. Sit on myös se biisi jonka tahtiin on tanssittu ittemme hikeen vaikka jalat on jo spagettia ja meikit valunu hien mukana rinnuksille tunteja sitten, mutta joka on vaan niin hyvä, "meidän biisi", että olis anteeksiantamaton teko jäädä istumaan sen soidessa.

Ei ne asiat aina siis huonostikkaan ole :D Mikä siinä muuten on että sydänsuruissaan ihminen turvautuu musiikkiin herkemmin kun sillon kun asiat on hyvin ja hienosti? Miks biisit useimmiten on mollivoittosia? Miksi ilosista asioista (kuten kukkaset, vaahtokarkit, pastellivärit ja mylittleponyt) ei tehdä biisejä? Tai sitten ne on niit ihania tekopirteitä renkutuksia kuten esim Valvomon Mikä kesä (jonka kuullessa (ja näköjään ajatellessakin) tulee mieleen samaisen vuokraomakotitalossa kanssa-asujan hikisenä, tuskasena, väsyneenä ja nälkäsenä kotiin saapuminen työkomennukselta RMJ:stä, ja toteamus "Soita mulle kerrankin se Mikä kesä ja mä tuun hulluks"?). Ehkä sitä pitäis alkaa omanelämänsä trubaduuriks ja alkaa kehitteleen positiivisia kappaleita joilla saa mielen pirteeks ja hupia arkisiin asioihin. Miltä kuulostais esimerkiks Oodi roskien viemiselle, Kaupassa kaksin käymisen riemu, tai superhitti Tänään meillä ei tapeltu kertaakaan? (Ja jotta tää positiivinen ajattelu olis mahdollisimman helppoa, Voice tarjoaa biisin keväältä jolloin rakastuin huomaamattani unelmieni mieheen, joka kohteli mua kun märkää, hikistä vasemman jalan villasukkaa ja heitti nurkkaan ottaen entisen "kyllä, olen päässyt hänestä yli" tyttöystävänsä takaisin, informoimatta mua asiasta. Jätti vaan kylmästi vastaamatta puheluihin, viesteihin tai fb-huhuiluihin. Tiedättehän te biisin, Lady Antabellum - I need you now.) Voi ny helvetin kuustoista.

Ilmeisesti mun ei anneta kirjottaa mitään järkevää postausta aiheesta, sillä toi loruloota puskee nyt sellasia kipaleita ulos, että ihan oikeesti ajatukset harhailee jonnekkin oikein kauas pois. Ehkäpä aamuyöstä alkaa soimaan PMMP:n kesäkaverit sun muut rallattelulaulut, ja jamittelen yksinäni täällä sementtiseinien keskellä. Tällä hetkellä ainoo positiivinen asia on että oon turvassa elämältä näiden seinien keskellä. Tapahtukoon ulkopuolella mitä tapahtuu, mä jään hengaileen Katy Perryn Hot'N'Coldin tahtiin (joka on peräänkuuluttamani duurissa kulkeva kappale, jei Katy!).